Halosenniemi on Rantatien sydän: Pekan ja Maijan jyhkeä hirsikoti niemennokassa, jossa sauna, väittelyt, teatteri ja musiikki täyttivät arjen. Järeä punahonka, kahdeksan lapsen vilinä ja metsä, joka oli Pekalle pyhä — täällä taide juurtui maisemaan.
Pekka ja Maija Halonen
Tuskinpa voisi olla Rantatiellä sydämellisempää paikkaa kuin Halosenniemi, Pekan ja Maijan jyhkeä koti. Sinne niemennokkaan Pekka sen Antti-veljensä kanssa pystytti. Hirret tuotiin Keski-Suomesta ja ovatkin niin järeätä punahonkaa, ettei sellaisia muualla liene. Jos Ruoveden Kalela oli ensimmäinen karelianistinen huvila, niin olisiko tämä sitten toinen.
Tonttikaupat olivat aikanaan huvittavat. Paikalliset talonpojat naureskelivat kahelia taiteilijaa, joka ostaa tuollaisen kelvottoman niemennokan. Traaginen asia Pekalle oli, että myyjä hakkautti tontilta isommat puut ennen kaupan vahvistamista. Se koski varmasti syvältä. No, joka tapauksessa työt pääsivät alkuun, kun Pekka sai Ahon Jussilta hirsirahat lainaksi.
Halosenniemi on Rantatiellä varsinainen seuraelämän keskus. Talossa on aivan erityinen henki. Täällä saunotaan, väitellään, pelataan teatteria ja musisoidaan. Pekalla ja Maijalla on kahdeksan lasta, joten vilinää piisaa. Lapsilla tosin on joskus vaikeaa. Joutuvat raukat silloin tällöin seisomaan isän malleina ilkosillaan syyskylmässä järvessä. Usein kyselevätkin, eikö isä voisi vaihtaa ammattia.
Pekalle puut ja metsä ovat pyhiä. Hän ei kummemmin kaipaa maailman humuun. Sanoo vain, että minulla on oma Louvreni ikkunan takana. Taiteilijana hän on juureva suomalainen maisemamaalari, kansanmies, jota eivät maailman muotivillitykset hetkauta.
"Minulla on oma Louvreni ikkunan takana."
Alkuun oli Halosilla vaikeaa. Köyhiä oltiin, mutta onnellisia. Pekka hankkii rahaa kirkkomaalauksilla. Ne eivät aina miellytä uskovaisia seurakuntalaisia, mikä koskee kovin herkkäsieluiseen taiteilijaan. Arvostelijoita ja mitätöijiä löytyy yllin kyllin. Maija pitää osaltaan taloa leivässä. Hän kääntää kirjallisuutta, hoitaa puutarhaa ja on sitä paitsi loistava pianisti ja laulajatar.
Pekka on periaatteen mies. Veljessota otti niin koville, että entinen innokas metsämies ei sen jälkeen enää aseeseen koske. Elämä on pyhä! Toisaalta periaatteet ulottuvat kyllä arkisenkin elämän alalle. Pekan rakkain harrastus on viininteko. Varsinkin raparperiviini on maankuulua, ainakin taiteilijapiireissä. Vuosia hän on vaalinut ja jalostanut aarteitaan talon kellarissa.
Sattuipa tässä erään kerran, että taloon piti kutsua kirvesmies töihin. Pekka ei kai itse ehtinyt. No, tämä onneton eksyi sinne Pekan kellariin. Te tiedätte miten se prosessi kulkee: minä maistan vähän, ei sitä kukaan huomaa. Kun työmies oli juonut itsensä täyteen, hän kaatoi lopun maahan! Tämä kun selvisi Pekalle, hän sydämystyi niin, että lopetti alkoholinkäytön.
"Minä en halua olla huonona esimerkkinä työväestölle."
Kyllä Halosenniemessä sentään vieläkin vieraille viiniä tarjotaan. Pekka on parhaita ystäviäni. Minä käyn talossa säännöllisesti. Jos jossain maailmassa on rauhan tyyssija, niin sitten siellä. Satunnaisesta metelistä ja väittelyistä huolimatta. Pekan ja Maijan kanssa filosofeeratessa saavuttaa sellaisen mielenrauhan, ettei paremmasta väliä. Siellä lataudun taas kestämään maailman myrskyt. Minä olen jo pitkään kaivannut kotia. Jos saisin valita, se olisi Halosenniemi.
Katso myös
Lisää Rantatien tarinoita ja samaan teemaan liittyviä ohjelmia.