Suviranta – Eero ja Saimi Järnefelt

EERO JA SAIMI JÄRNEFELT

Jos jossain perheessä taide jalostuu huippuunsa, se on sitten Järnefelteillä. Aatelisperheen lapsista tuli taiteilijoita, vastoin kenraali-isän tahtoa. Äiti Elisabeth kyllä kannusti kaiken uhallakin. Arvidista tuli kirjailija, Armaasta säveltäjä ja Kasperista kirjallisuuden kääntäjä. Eikä sovi tietenkään unohtaa, että Aino-tytär meni naimisiin Sibeliuksen kanssa. Kaiken lisäksi yläluokan perheen kotikielenä oli suomi. Hyvin epätavallista noihin aikoihin.

Ahot varmaankin houkuttelivat Eeron ja Saimin Tuusulaan. He olivat ystävyksiä jo vuosikymmenten takaa, nämä Kolin kävijät. Suvirantaan muutettiin Ahojen jälkeen. Usko Nyström sen kesähuvilan heille piirsi. Vakituisesti he kuitenkin siellä asuvat.

Eero on niitä harvoja kultakauden taiteilijoita, jotka ovat saaneet oppinsa Pietarissa. Sieltä tulee loistava taito. Eturivin taiteilijaksi hän on tullut kansankuvauksillaan ja tietysti luonto- ja eläinaiheillaan. Taiteessa hän on vähän kuin Halosen Pekka: noudattaa tinkimättä omaa linjaansa eikä pahemmin piittaa muotioikuista.

“Taiteen pitää olla iloista. Sen pitää olla iloista ja keveää. Jos siinä sitä ei ole, siinä on jotain vikaa.”

Näin sanoo Eero ja lieneekin oikeassa. Palkintoja on professorille suorastaan satanut.

Entäs sitten Saimi, yksi Swanin mustista joutsenista. Hän oli kahdeksan vuotta Suomalaisen Teatterin näyttelijätär, mutta jätti uransa mentyään Eeron kanssa naimisiin. Jos juhlissa tai illanistujaisissa tarvitaan kronikkaa, niin tilataan Saimilta. Hän kääntää myös kirjallisuutta niin kuin Halosen Maija — tosin englannin kielestä, josta kääntäjiä ei paljon ole.

Saimi on voimakastahtoinen ja suoraluontoinen nainen. Siitä on joskus tullut hankaluuksia vähän herkempien ihmisten kanssa. Hän kun sanoo tavallisesti asiat kiertelemättä. Toisaalta on aina paikalla, jos apua tarvitaan.

Ajatelkaapa näitä Rantatien naisia. Usein on vieraita ja kestityksiä. Kaikilla on erityistaitoja, enkä minä nyt puhu pelkästään siitä perinteisestä sopankeitosta ja passaamisesta. Oli tilaisuus mikä tahansa, se on loistavasti hoidettu tarjoiluineen ja kulttuuriohjelmineen. Eivätkä he keskusteluissakaan jää taatusti lehdellä soittelemaan.

Minä luulenkin, että nämä vahvat ja lahjakkaat naiset ovat tälle mieskatraalle suurempi siunaus kuin osaavat kuvitellakaan.

Tuli sanottua, että Eero on hiljainen humoristi. Varmaan tuon aatelisen taustan peruja. Jos me muut olemme enemmän tai vähemmän räiskähteleviä persoonia, niin Eero on sellainen tasainen, mutta ei suinkaan ikävystyttävä. Osaa kyllä olla salaovela ja ironinenkin tarvittaessa. Olisiko juuri tuo luonne sellainen, johon jotkut yrittävät samaistua.

Eeron poika Heikki toi nuoren F. E. Sillanpään Suvirantaan. Sinne hän sitten vuosiksi juuttui melkein kuin kotiinsa. Pahat kielet kuiskivat, että Sillanpää tuli sinne ikään kuin tapakouluun. Hänet tunnettiin nuorempana aika konstikkaana veijarina. Oppi Eerolta varmasti tätä sydämen sivistystä.

“Suurentelu ja mahtailu eivät ole hyvää käytöstä. Luonnollisuus on kaiken taiteen perusehto. Teatraaliset eleet — kauhistus.”

Siinäpä sitä on opinkappaletta kenelle tahansa. Näillä opeilla pääsee pitkälle. Sen on Eero Järnefelt omassa työssään ja henkilökohtaisessa elämässään todistanut.