Näin hän kirjoittaa Turun piispa Isak Rothoviukselle: ”Tuusulan asujamisto on uskollista ja ahkeraa, esivaltaa kunnioittavaa väkeä. Kyläyhteisöllämme on selkeä identiteetti ja yhteinen tahto, mutta kirkollisen asiaintilan ollessa näin onnettomalla tolalla on vaarana hajaannus ja jopa vieraiden, itäisten vaikutteiden tunkeutuminen rikkomaan seurakuntalaistemme yhtenäisyyttä. Kirkkomatkamme Sipooseen on aivan liian pitkä ja vaivalloinen. Varsinkin naiset ja lapset kavahtavat matkaa susien ja muiden villipetojen pelossa. Jos suotte, puhun suoraan: Sipoon seurakunnan rovasti Laurentius Pampineeus on ollut erittäin vastahankainen kaikkia pyrintöjämme kohtaan. Olen henkilökohtaisesti lähettänyt hänelle Tuusulan omaa kappelia perustelevan kirjeen. Pampineeus on kuitenkin torjunut kaikki perustelumme ja vastustaa kiivaasti hankettamme. Lisäksi ei suomenkielistä väestöä päästetä Sipoossa edes kirkoon, vaan palvelukset heille pidetään kirkon vieressä sijaitsevassa miestuvassa, jossa paikalliset rengit heitä usein pilkkaavat. Pampineeus on jopa mennyt niin pitkälle kaunassaan tuusulalaisia talonpoikia kohtaan, että erään kerran, kun nämä tekivät talkoita kirkkoherralle ja halusivat päälle jumalanpalveluksen, hän käski heidän painua helvettiin, jollei ruotsinkielinen saarna kelpaa. Tämä oli siis ainoa saarna, jonka uhrautuva talkooväki sai kuulla kirkkoherraltaan.”
Piispa Rothovius pisti kymmenyksiään ja lahjaviinojaan varjelevan Pampineeuksen kuriin ja Tuusula sai kirkkonsa. Kaiken kruunasi vielä suomenkielinen pappi. Kylä ja kartano alkoi kehittyä.1700-luvun lopussa Vanhankylän kartano oli suuri. Omaa maata noin 1000 hehtaaria. Parhaimmillaan 3000 hehtaaria. Niitä viljelemässä oli palkattua työväkeä ja 20 torppariperhettä. Lisäksi kartanolla oli neljä aputilaa kylän laidoilla. Ne kaikki maksoivat veronsa Vanhankylän kartanoon. Vanhankylän kartanon nykyinen päärakennus on 1800-luvun puolivälistä. Silloinen kartanonomistaja Henrik Åström oli avioitumassa Wilhelmiinan, Sipoon nimismiehen tyttären kanssa, ja puitteet häitä ja tulevaa emäntää varten piti saada kuntoon. Kapteenska Wilhelmiina Åström ja hänen tyttärensä Anni Åström johtivat Vanhankylän kartanon suurtilaa jämäkällä otteella 1900- luvun alussa. Naiset olivat tuohon aikaan yleensäkin merkittävässä asemassa Tuusulanjärven ympärillä. Jämeryydestä ja korkeasta moraalista kertoo sekin, että leskirouva ei myynyt talon tonttia säveltäjämestari Jean Sibeliukselle järven rannalta, koska tämä hänen näkemyksensä mukaan oli huonomaineinen. Ainolan piti alun perin tulla Vanhankylän liepeille. Kirkosta vielä sen verran, että monien paikallisten merkkihenkilöiden lisäksi sen kalmistossa lepäävät myös Aleksis Kivi ja Pekka Halonen. Myös Eino Leino olisi halunnut tulla haudatuksi sinne, mutta hänet haudattiin toisena suomalaisena taiteilijana valtiollisin menoin Hietaniemen hautausmaalle. Albert Edelfelt oli tietysti ensimmäinen, mutta silloin Suomi oli vielä suuriruhtinaskunta. Juhani Aho voisi kuulua myös tähän kategoriaan, vaikkakin valtio vastasi vain hautajaisten kustannuksista.