Ahot varmaankin houkuttelivat Eero ja Saimi Järnefeltin Tuusulaan. He olivat ystävyksiä jo vuosikymmenten takaa. Suvirantaan muutettiin Ahojen jälkeen ja todennäköisesti heidän myötävaikutuksellaan. Usko Nysten sen kesähuvilan heille piirsi. Vakituisesti he kuitenkin siellä asuivat aina vuoteen 1917. Eero on niitä harvoja kultakauden taiteilijoita, joka on saanut oppinsa Pietarissa. Sieltä tuli loistava taito. Eturivin taiteilijaksi hän kohosi kansankuvauksillaan ja tietysti luonto- ja eläinaiheillaan. Taiteessaan hän oli vähän kuin Pekka Halonen: noudatti tinkimättä omaa linjaansa eikä pahemmin piitannut muotioikuista.
”Taiteen pitää olla iloista. Sen pitää olla iloista ja keveää. Jos siinä sitä ei ole, siinä on jotain vikaa”. Näin sanoi Eero Järnefelt ja oli varmasti oikeassa. Palkintoja on professorille suorastaan satanut.
Hän oli kahdeksan vuotta Suomalaisen teatterin näyttelijätär, mutta jätti uransa mentyään Eeron kanssa naimisiin. Siihen aikaan tapana oli, että naiset avioiduttuaan omistautuivat perheelle. Helppoa se ei varmaan kellekään ollut koska useat taiteilijaperheiden vaimot olivat todella lahjakkaita. Saimi Järnefelt oli myös kirjallisesti lahjakas. Hän käänsi kirjallisuutta niin kuin Maija Halonen. Tosin englannin kielestä. Siitä kielestä kääntäjiä ei siihen aikaan paljon ollut. Ja jos juhlissa tai illanistujaisissa tarvittiin kronikkaa, se tilattiin yleensä Saimilta.
” Suurentelu ja mahtailu eivät ole hyvää käytöstä. Luonnollisuus on kaiken taiteen perusehto. Teatraaliset eleet kauhistus”. Siinä on eräs Eero Järnefeltin teeseistä. Näillä opeilla hänestä tuli jo elinaikanaan yksi Suomen merkittävimmistä taiteilijoista.