Halosenniemi, Pekan ja Maijan koti.

Maanantai  /  Helmikuun 22, 2021  /  Admin  /  Halosenniemi  / 
Halosenniemi oli Rantatien seuraelämän ehdoton keskus

Tuskinpa voisi olla Rantatiellä sydämellisempää paikkaa kuin Halosenniemi, Pekan ja Maijan jyhkeä koti. Sinne niemennokkaan Pekka sen Antti-veljensä kanssa pystytti. Hirret tuotiin Keski-Suomesta ja ovatkin niin järeätä punahonkaa, ettei sellaisia muualla liene. Jos Ruoveden Kalela oli ensimäinen karelianistinen huvila, niin olisiko tämä sitten toinen. Tonttikaupat olivat aikanaan huvittavat. Paikalliset talonpojat naureskelivat kahelia taiteilijaa, joka ostaa tuollaisen äläskelvon niemennokan. Tosin traaginen asia Pekalle oli, että myyjä hakkautti tontilta isommat puut ennen kaupan vahvistamista. Se koski varmasti syvältä. No, joka tapauksessa työt pääsivät alkuun, kun Pekka sai Ahon Jussilta hirsirahat lainaksi. Halosenniemi on Rantatiellä varsinainen seuraelämän keskus. Täällä saunotaan, väitellään pelataan teatteria ja musisoidaan. Ja mikäpä ettei. Talossa on aivan erityinen henki. Pekalla ja Maijalla on kahdeksan lasta, joten vilinää piisaa. Lapsilla tosin on joskus vaikeaa, kun pitää olla isän mallina. Joutuvat raukat silloin tällöin seisomaan isän malleina ilkosillaan syyskylmässä järvessä. Usein kyselevätkin, eikö isä voisi vaihtaa ammattia.

Pekalle puut ja metsä ovat pyhiä asioita. Hän ei kummemmin kaipaa maailman humuun. Sanoo vain, että minulla on oma Louvreni ikkunan takana. Taiteilijana hän on juureva suomalainen maisemamaalari, kansanmies, jota eivät maailman muotivillitykset hetkauta. Alkuun oli Halosilla vaikeaa. Köyhiä oltiin, mutta onnellisia. Pekka hankkii rahaa kirkkomaalauksillakin. Niistä aiheutuu joskus ongelmia, jotka koskevat kovin herkkäsieluiseen taiteilijaan. Arvostelijoita ja mitätöijiä löytyy yllin kyllin. Maija pitää osaltaan taloa leivässä. Hän kääntää kirjallisuutta, hoitaa puutarhaa ja on sitä paitsi loistava pianisti ja laulajatar.

Halosen saunan kuistilla maailmaa parannettiin lähes päivittäin.

Pekka on periaatteen mies. Veljessota otti niin koville, että entinen innokas metsämies ei sen jälkeen enää aseeseen koske. Elämä on pyhä! Toisaalta periaatteet ulottuvat kyllä arkisenkin elämän alalle. Pekan rakkain harrastus, tietenkin maalaustaiteen lisäksi, on viininteko. Varsinkin raparperiviini on maankuulua; ainakin taiteilijapiireissä. Vuosia hän on vaalinut ja jalostanut aarteitaan talon kellarissa. Sattuipa tässä erään kerran, että taloon piti kutsua remonttimies. Pekka ei kai itse ehtinyt. No, tämä onneton eksyi sinne Pekan kellariin. Te tiedätte miten se prosessi kulkee: minä maistan vähän, ei sitä kukaan huomaa. Kun työmies oli juonut itsensä täyteen, hän kaatoi lopun maahan! Tämä kun selvisi Pekalle, hän sydämystyi niin, että lopetti alkoholinkäytön. ”Minä en halua olla huonona esimerkkinä työväestölle”. Kyllä siellä sentään vieläkin vieraille viiniä tarjotaan. Pekka on parhaita ystäviäni. Minä käyn talossa säännöllisesti. Jos jossain maailmassa on se kuuluisa rauhan tyyssija, niin sitten siellä. Satunnaisesta metelistä ja väittelyistä huolimatta. Pekan ja Maijan kanssa filosofeeratessa saavuttaa sellaisen mielenrauhan, ettei paremmasta väliä. Siellä ikäänkuin latautuu taas kestämään maailman myrskyt. Minä olen jo pitkään kaivannut kotia. Jos saisin valita, se olisi Halosenniemi.

Nykyisin Halosenniemi toimii museona ja siellä järjestetään myös erilaisia kulttuuritilaisuuksia.

Kommentoi tähän