Aikajanaa käännekohtia

Vuosien varrelta

Kohtalaisen monipuolisesti on taiteellinen työ minua aina kiinnostanut. On tullut tehtyä ja tuotettua poikkitaiteellisia tuotantoja, kuratoitua näyttelyjä, koottua kaksi museotakin kaiken muun ohella .

Rakkaimmat lajit ovat kuitenkin aina olleet näytteleminen, musiikki ja näytelmien kirjoittaminen.

Kulttuurimatkailu on ollut myös yksi lempilajini. Olen tehnyt museo- ja reittiopastuksia ja myös kouluttanut matkailuyrittäjiä tarinoiden tuotteistamisessa.

...Heikki Lund tuo esiin suomalaisen kulttuurin aarteita näytelmien, musiikin ja tarinankerronnan kautta. Hänen esityksensä saattavat katsojan ainutlaatuiselle matkalle menneisyyteen, Eino Leinon runoudesta Pohjolan tarustoihin. Sekoitus iloa ja melankoliaa. Lundin karismaattinen lavasäteily tarjoaa syvällisen katsauksen kulttuurimme juuriin, taitavan trubaduurin tavoin hän liikkuu aikakausien halki...

Tähän mennessä

2018-2024 Uudet tuulet ja keskittymistä olennaiseen

Keski-Uudenmaan Teatteri sai vihdoin omat tilat. KUTille se on on todella suuri juttu! saamme harjoitella näytelmiämme kenenkään häiritsemättä. Oltuani 22 vuotta Teatterin johtotehtävissä päätin antaa tilaa nuoremmille. Oli hienoa jättää hommat vaiheessa, jossa Teatterilla menee hyvin. Pystyn nyt keskittymään täysillä keikkoihin ja näytelmien kirjoittamiseen. Korona lopetti 2021 keikat ja näytelmien esitykset kertarysäyksellä mutta valoa näkyy taas. Aktiivimalli ja Sherwood Tigers esitettiin Kerava-salissa. Tällä hetkellä päässä muhii useampikin mielenkiintoinen näytelmän aihe, komediaa, musiikkijuttuja ja yhteiskunnallista...

2015 Teatteria ja Eino Leinoa

Kirjoittamista, komedioita, näyttelemistä, musiikkia, Eino Leinoa. Kulttuurihistoria on äärimmäisen suosittua, ainakin sillä tavalla kuin minä sitä teen. Saan olla kiitollinen leinoille, sibeliuksille ym. He ovat pitäneet minut leivässä. Kulttuurihistorialliset näytelmäni ja monologini ovat olleet joltisenkinlainen menestystarina. En minäkään niihin kyllästy, vaikka olen esittänyt niitä vuodesta toiseen. Aina löytyy jotain uutta.

2009 Vauhti kiihtyy

Teatteri jatkaa kasvamistaan ja laajentaa ohjelmistoaan tanssin ja kulttuurimatkailun puolelle. Kesäteatteri vetää väkeä ja talvisinkin vipinää piisaa. Tallissamme on Suomen tunnetuimpia näyttelijöitä ja ohjaajia puhumattakaan vierailijoista. Minä kirjoitan näytelmiä, näyttelen ja teen levyn silloin tällöin. Vuonna 2009 kirjoitan näytelmän Harmaat Pantterit. Se sai alkusysäyksensä lehtijutuista vanhustenhuollon kohtalaisen karmeasta tilasta. Olin toki itsekin päässyt asiasta jyvälle kierreltyäni esiintymässä vanhainkodeissa ympäri maata. Ajankohtainen näytelmä sai valtavan suosion varsinkin harrastajateattereissa ja sillä on ollut vuosien mittaan lähemmäs 100 ensi-iltaa. Sittemmin Pantterit-"trilogia" on kasvanut neljäksi itsenäiseksi näytelmäksi

2002 KUT kehittyy ja minä kirjoitan, näyttelen ja teen laulukeikkoja

Teatteri nousee pikku hiljaa varteenotettavaksi. Kirjoitan Halosenniemen 100- vuotisjuhlien kunniaksi Eino Leinon, Jean Sibeliuksen ja Pekka Halosen kohtaamisesta näytelmän Yksi laulu yli muiden. Ajattelin, että se esitetään pari kolme kertaa. Jopa legendaarinen Jukka Kajava kehui sitä aikoinaan ja esitys oli ohjelmistossa 12 vuotta. Monet katsojat näkivät sen jopa viisi-kuusi kertaa. Sitä kysytään vieläkin, kannattaisi lämmittää uudelleen.

2001 KUT perustaa Krapille kesäteatterin

Toteutimme Pekka Holman kanssa siinä vaiheessa hullun idean perustamalla kesäteatterin Tuusulan Krapille. Katsomo saatiin Q-Teatterilta asevelihintaan ja työt tehtiin talkoilla. Sittemmin on osoittautunut, ettei idea ollutkaan lopulta niin hullu...

2000 Näyttämötaide valtaa alaa

KUTin ensimmäinen ensi-ilta oli Kari Rentolan kirjoittama ja ohjaama aikalaiskomedia Oy Pelastakaa miehet Ab. Näyttelin siinä Anu Sinisalon, Mika Nuojuan ja Ulla-Sisko Tammisen kanssa. Kerava -18 oli ensimmäinen kirjoittamani näytelmä. Se kertoi tammikuun lopulla v. 1918 tapahtuneesta Keravan taistelusta. Suojeluskuntalaiset yrittivät valloittaa Keravalle saapuvan punaisten asejunan. Yritys epäonnistui surkeasti. Molemmat osapuolet olivat diletantteja sotimisen alalla. Näytelmä kiinnosti kovasti yleisöä. Itsetuntoa hiveli, kun porvarit haukkuivat minua vasemmistolaiseksi ja vassarit porvariksi.

1998 Ensimmäinen äänite isolle yhtiölle

EMI julkaisi albumin Rakastaja. Tuottajana oli Pedro Hietanen ja mukana ajan huippumuusikkoja. Kappaleet sovitti hyvä ystävä, kolttasaamelainen Leo Gauriloff, jonka kanssa teimme lukuisia duokeikkoja ympäri maata. Voitin nimikappaleella Levyraadinkin. Eino Grön tuli toiseksi. Epäilen, että minulla oli elävämpi lavashow; silmäni liikkuivat hieman. Samana vuonna perustettiin Keski-Uudenmaan Teatteri KUT. Perustajina tunnettuja nimiä teatterialalta. Minusta tehtiin yhdistyksen puheenjohtaja. Alkoi todella vaiherikas aika pienen teatterin ohjaimissa.
.