Heikki Lund Mechelin|Teatteri
Leo Mechelin

MECHELIN

Yleisradio järjesti v. 2004 äänestyksen merkittävimmästä suomalaisesta. Listalla oli sata henkilöä yhteiskunnan kaikilta laidoilta, monen mielestä myös paljon turhia nimiä. Historian harrastajia ja useita tutkijoitakin ihmetytti, että siitä puuttui yksi nimi; Leo Mechelin. Usean mielestä hän olisi kuulunut jopa kärkikolmikkoon.

Joulukuussa 1917 Suomi julistautui itsenäiseksi. Lehdistössä asia kuitattiin pikkuilmoituksella; asia lienee ollut kovan vastustuksen takia arkaluontoinen. 6.12. 1917 oli vain päivämäärä kalenterissa. Itsenäisyyden perusta ja edellytykset oli luotu jo paljon aiemmin. Poliittisella rintamalla ne edellytykset olivat suurelta osin Leo Mechelinin työn tulosta.

Mechelin (1839-1914) on näytelmä täysin unohdetusta suuresta valtiomiehestä. Se kertoo hänen elämäntarinansa ja saavutuksensa politiikan tieteen, liike-elämän ja kulttuurin saralla. Se ottaa kantaa myös siihen, miksi hänet on unohdettu. Aikanaan hän oli palvottu sankari, jota myös Suomen kruunaamattomaksi kuninkaaksi kutsuttiin. Mechelin oli eräs itsenäisyytemme merkittävimpiä takuumiehiä ja kirjoitti meille ensimmäisen valtiosäännön. Siinä hän kansainväliseen oikeuteen nojaten perusteli Suomen valtiollisen aseman Tsaarin alaisuudessa. Hänen luomastaan perustasta oli muiden hyvä jatkaa.

Hän oli tiedemies ja valtiomies, heikkojen ja sorrettujen puolustaja ja äärimmäisen arvostettu niin ihmisenä kuin kansakunnan henkisenä ja myöhemmin valtiollisenakin johtajana. Hän toteutti maailman ensimmäisen demokraattisen valtiomuodon, jossa kaikki kansalaiset, myös naiset, saivat yhdenvertaisina äänestää ja tulla äänestetyiksi. Hän perusti Nokian ja myöhemmin kaukonäköisesti johti sen puunjalostuksesta moderniin sähkötekniikkaan muiden keskeisten omistajien ennakkoluuloista huolimatta.

Hän taistelitinkimättä uskonvapauden ja sananvapauden puolesta ja etuoikeuksia vastaan, kunnes hänet karkotettiin maasta, ja vielä sen jälkeenkin. Hän kohosi lopulta maamme johtajaksi ja ajoi läpi maailman edistyksellisimmän perustuslain, jossa täyden demokratian ohella oli sananvapaus, kokoontumisvapaus ja yhdistymisvapaus.

Hän oli myös Suomen pääministeri (kun presidentin sijalla oli suuriruhtinas), yliopiston professori, kansainvälisen rauhanliikkeen huomatuimpia edustajia, Helsingin kaupungin valtuuston ensimmäinen ja pitkäaikainen puheenjohtaja (1875-76 ja 1892-99), puolueisiin kuulumattomanakin kaikkien silmissä ensimmäinen senaattori. Hän toimi lukuisissa luottamustehtävissä, kuten Suomen taideyhdistyksen ja nykyisen Taideteollisen korkeakoulun johtajana. Hän oli myös kansainvälisen rauhanliikkeen arvostettu edustaja”.

Tämä mies on ollut olemassa. Hänen nimensä oli Leo Mechelin.  Näytelmän ensi-ilta on itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Näytelmän toteuttaa Keski-Uudenmaan Teatteri KUT.